Tornion järjestötaloa on kopisteltu kuntoon seurantalojen korjausavustuksilla.

6.04.2021 | 15:06

Meri-Lappiin 28 000 euroa avustusta seurantalojen korjauksiin

Kuudelle merilappilaiselle seurantalolle myönnetään tänä vuonna korjausavustusta.

Kemin Karihaaran Järjestöyhdistys ry saa suurimman summan, 9000 euroa. Kemin Veitsiluodon Työväentalo Oy saa 7000 euroa, Tornion Kantojärven kyläyhdistys ry 6000 euroa, Tornion Liakan Nuorisoseura ry 2 500 euroa, Tornion kansantalosäätiö 2000 euroa ja Tervolan Järjestöyhdistys ry 1500 euroa.

Koko Lappiin avustusta myönnetään 76 000 euroa, josta suurimman summan, 29 000 euroa, saa Sodankylän Vaalajärven Kansantaloyhdistys ry. Koko maahan avustuksia myönnetään runsaat kaksi miljoonaa euroa.

Seurantalojen korjausavustuksia jaetaan tänä vuonna kaikkiaan 130 yhdistykselle tai yhteisölle. Avustusta on haettu erityisesti vesikaton korjauksiin, julkisivujen korjaamiseen ja maalaamiseen sekä töiden suunnittelukustannuksiin.

Korjausavustusten tarkoitus on säilyttää seurantalojen arvokasta rakennusperintöä sekä mahdollistaa talojen käytettävyyttä parantavat korjaukset. Kaikkiaan erilaisia seurantaloja on Suomessa nykyisin lähes 2 500.

Seurantalojen korjausavustus on valtion määräraha, jonka jakamisen opetus- ja kulttuuriministeriö on antanut Suomen Kotiseutuliiton tehtäväksi.