Torniossa erityisopettaja on tähänkin asti hoitanut lukion lukitestit, mutta yksilöohjaamiseen resurssia ei enää ole riittänyt.

8.01.2021 | 10:06 | 0

Meri-Lapissa on aloittamassa kolmen kunnan yhteinen lukion erityisopettaja

Meri-Lapissa perustetaan kolmen kunnan yhteinen erityisopettajan virka lukioon. Tornion, Kemin ja Keminmaan lukion yhteisen erityisopettajan on tarkoitus alkaa virassaan ensi elokuussa. 

Tornion lukion rehtori Marko Kaarlelan käsityksen mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Meri-Lapissa on kolmen kunnan yhteinen virka sivistyspalveluissa.

– Olemme tässä siis jollain kunnan tapaa murtamassa jäätä kuntien välillä, Kaarlela toteaa.

Erityisopettajan työ koostuu pääasiassa lukiseuloista, yksilötesteistä ja opiskelijoille annettavasta henkilökohtaisesta tuesta ja ohjauksesta.  Yksi keskeisistä töistä on lausuntojen laatiminen ylioppilaslautakunnalle.

Torniossa erityisopettaja on tähänkin asti hoitanut lukion lukitestit, mutta yksilöohjaamiseen resurssia ei enää ole riittänyt. Keminmaan lukiossa ei ole aiemmin ollut erityisopetusta eikä oma erityisopettajaa. Esimerkiksi lukitestit on jouduttu teettämään muualla.

– Lukiossa tapahtuva erityisopetus tuo opiskelijoille tietenkin lisätukea niihin pulmiin, joiden kanssa se ovat ehkä painineet jo peruskoulun puolella, rehtori Petra Juntura toteaa.

Kemin lukiolla on ollut puolestaan toista lukuvuotta yhteinen erityisopettaja peruskoulun kanssa. Hän on yhden työpäivän viikossa lukiolaisten käytössä.

Rehtori Pekka Mäkelän mukaan lukiolaisilla on entistä enemmän lukiohäiriöitä ja muita oppimisvaikeuksia, tai ne ainakin havaitaan aiempaa paremmin .

– Lukioiden yhteinen erityisopettaja lisää auttamisresurssia, Mäkelä sanoo.