Floristimestarin tutkintoon vaaditaan useampia näyttöjä, joista vaativin on floristisen alan tuotekokonaisuuden kehittäminen. Luontoa rakastavalle Lokalle koivu kaikkine osineen on mieluisin materiaali.

10.02.2021 | 07:22

Floristimestari tekee työtään rakkaudella

Keminmaan Itäkoskella asuva Tuula Lokka voi sanoa toteuttaneensa yhden unelmansa saatettuaan floristimestariopinnot joulukuussa päätökseen.


Viime vuosi oli rankka. Opiskelu Kukka&Design Tuula Lokka-yrityksen vetämisen ohella vaati sisua ja jaksamista, johon korona toi myös omat haasteensa. Kollegoita ei tuoreella floristimestarilla ole koko Suomessa muutamia kymmeniä enempää.

Lokka on lisäksi tiettävästi Suomen vanhin floristimestariksi valmistunut. Eläkepäiviä hän ei suinkaan suunnittele vielä pitkään aikaan.


– Luova työ on minulle kaikki kaikessa, ahdistun, jos en saa toteuttaa itseäni jollakin näkyvällä tavalla ja nykyisessä työssäni voin yhdistää kaikki aikaisemmin hankkimani taidot ja tiedot, Lokka kertoo.


Pohjalla on Lokan historia nukketaiteilijana, jolla oli 90-luvulla Suomen laajin nukke- ja satuhahmovalikoima. Sen jälkeen seurasi puutarhurin ja floristin opinnot.

Lue koko juttu näköis -tai paperilehdestä.