Finnair lentää Kemiin ja neljälle muulle maakuntakentälle suunniteltua pidempään eli 18.huhtikuuta saakka.

8.01.2021 | 11:09 | 0

Finnair lentää Kemiin vielä huhtikuussa – lennoille pari viikkoa lisäaikaa

Jukka Keränen
Lentoyhtiö Finnair lentää Kemiin ja neljälle muulle maakuntakentälle pari viikkoa suunniteltua pidempään eli 18. huhtikuuta saakka. Finnair kertoi asiasta perjantaina.
Alun perin Finnairin piti lopettaa lennot Kemiin, Kajaaniin, Kokkolaan, Joensuuhun ja Jyväskylään maaliskuun lopussa.
Viikkovuorot ja lentoajat pysyvät tänä aikana samoina kuin talvella, lukuun ottamatta tiistaisin lennettävää Helsinki-Kokkola-Kemi-kolmiolentoa, joka lennetään tuntia aikaisemmin. Lennot tulevat myyntiin ensi tiistaina.
– Ymmärrämme hyvin lentoyhteyksien merkityksen alueille, ja jatkamme siksi lentoja hieman aiempaa suunniteltua pidempään, jotta yhteyksiin ei tulisi katkoa ennen valtion ostoliikenteenä hankkimia yhteyksiä, perustelee Finnairin myyntijohtaja Mikko Turtiainen tiedotteessa.

Lentojen kilpailutus on myöhästynyt alkuperäisestä aikataulusta. Maakunnissa on pelätty, että se aiheuttaa lentomotin huhtikuun alussa. Finnair arvioi osallistumistaan näiden kaupunkien lentoyhteyksien kilpailutukseen, kun kilpailutuksen yksityiskohdat julkaistaan. Finnairin käyttämä konekalusto ei kuitenkaan ole välttämättä optimaalinen kyseisien reittien matkustajamääriin nähden.

Aiemmin Finnair on kertonut mahdollisesti osallistuvansa kilpailuun.
Finnair lentää tällä hetkellä Kemiin, Kajaaniin, Kokkolaan, Joensuuhun ja Jyväskylään kaksi kertaa viikossa.
Kaikki lennot lennetään kolmiolentoina Helsinki-Kokkola-Kemi, Helsinki-Kuopio-Joensuu ja Helsinki-Kajaani-Jyväskylä.